INFO

  Perhekodin taustaa
  Toiminta-ajatus
  Perhekodin väki
 

SIJAINTI

  Kartta
 

TOIMINTA

  Sanoja ja kuvia
 

PALAUTE

  Palautelomake
 

YHTEYSTIEDOT

  Yhteystiedot
 

Toiminta-ajatus

Tulosta sivu

Perhekotimme voi vastaanottaa 0-18 -vuotiaita lapsia ja nuoria. Perhekodissamme on ja on ollut sekä avohuollon tukitoimina sijoitettuja ja huostaanotettuja. Päätimme jo alkutaipaleella pysyä pienenä ja, perheenkaltaisena yksikkönä.

Emme ole tiukasti erikoistuneet millekään kasvatuksen tai ongelmien osa-alueelle. Olemme kokeneet hoidollisesti hyvänä sen, että lapsilla ja nuorilla on hiukan erilaiset ongelmat. Emme voi vastata tietyn marginaaliryhmän hoidontarpeeseen; kuten pitkä päihderiippuvuus, valtava aggressiviisuus tai jo täysin rikollinen elämäntapa. Mielestämme ne vaativat sijoituspaikalta profiloitumista ja erilaista rakennetta. Asiantuntija-apua ja erityisosaamista saamme helposti Oulun kaupungin palveluista, jotka ovat meiltä 20 min. matkan päässä (esim. terapiapalvelut, työnohjaus, huumeasema, koulutukset ja tapahtumat).

Meillä on myöskin jälkihuoltoon tarkoitettu itsenäistymisasunto Kiimingin keskustassa (10km perhekodilta), jossa tuemme itsenäisen elämän alkuun meiltä pois kasvavia nuoria. Jatko-opiskelumahdollisuudet Oulun ympäristössä ovat hyvät.